keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Työkaverin läksiäiskassi

 
Työkaverini on jäämässä eläkkeelle. Häntä jos ketä haluan muistaa kun olen oppinut häneltä niin paljon! Niinpä pitkän mietinnän jälkeen päätin tehdä kassin. Kassin kaavaa mietin tovin, muistelin piirtäneeni jostain Suuresta Käsityölehdestä ison kassin kaavan mutta eihän sitä löytynyt mistään! Harmi!
Niinpä päädyin lopulta Laventelikassiin, jonka kaava ja kuvalliset teko-ohjeet löytyy Vanhasta Uutta, Oodi tyynyliinalle, 28 hauskaa ompeluideaa, toimittanut Suzanne J. E. Tourtillott. Kustantaja Mäkelä. Kassin on suunnitellut Jodi Music.

 
Kassin kankaat kaikki jemmasta. Halusin ehdottomasti punasta! Mutta sitä ei ollut riittävästi. Yläosa ja hihnat samettia, alaosa farkkua. Kaikki kankaat aikoinaan saatuja, en enää muista mistä. Nappivarastosta päätin ommella yläosan koristeeksi sydämmen. Homemade-nauha ostettu ajat sitten Sinooperistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti