sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tiskirättejä

Jälleen kerran tiskirättejä!
 
 
Koukku 2½ ja alimmat lähtevät serkulle koekäyttöön. Lankana puuvilla. Langankulutus näillä kolmella yhteensä 40g.
 
Huomasin että huhtikuun langankulutukset olin unohtanut blogata! Huhtikuussa lankaa kului 1097g ja nyt toukokuussa 1100g. Näin ollen alkuvuodesta lankaa kulutettu yhteensä 6356g! Ostettu/saatu 462g eli miinuksen puolella ollaan 5894grammaa!!!


lauantai 30. toukokuuta 2015

Kesäloman alku Särkänniemessä

 
Särkänniemi tuskin kovasti esittelyjä kaipaa, mutta niille kelle kaipaa, tässä niitä tulee:
 
KOIRAMÄKI
 








 
 
 
AKVAARIO








 
HUVIPUISTO







torstai 28. toukokuuta 2015

Vellamo-sukat

 
Ullaneuleen Vellamo-sukat olivat kauniit joten päätin neuloa ne.
 
 
Ensimmäiset sukat minulle varpaista aloittaen! Tuskaa ne tuotti, vaikka ohjeessa olikin todella hyvin kerrottu miten aloitus ja kantapää tehdään.

 
Näyttää ne sukille joo...
 
 
Kantapäähän vaan en ole tyytyväinen! Olisiko sittenkin pitänyt tehdä ne toisella lailla mietin toisen sukan kantapään tehtyäni....

 
Jalkaan ne kuitenkin istuvat. Puikot 3 ja lankana villalankohen jämiä. Koko 43.

 
Painoa 85g.


 
Ja viimeisenä alakuvassa 20 paria sukkia mitä olen nyt putkeen neulonut. Sukkien neulominen saa nyt hetkeksi jäädä!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Huivi

Jälleen yksi huivi vihdoinkin pingotettuna!
 
 
Pyöröpuikko nro 5, lankana ohut villalanka.
Koko 180x75cm.

 
Omasta päästä tehty, Ullaneuleen Eiku-huivin ohjetta muokkaamalla.

 
Lankaa kului 66g.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Katariina 122/128


 
Tätä Mekkotehtaan Katariina-mekkoa tehdessä olen itkenyt ja ommellut, ommellut ja itkenyt. Lisäsin helmaan pituutta noin 20cm.

 
"Eleltä" saatu musta vakosametti, pitsi ja nauha myös saatu (Leenalta?)
 
 
Koko 122/128cm ja pikkuneiti oli todella onnellinen hautajaismekostaan.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Tiskirättejä

Jälleen muutama tiskirätti
 
 
Koukku nro 2½ ja halkaisija 22-23cm.

 
Ohje Juhannusruusu muokattuna

 
Langankulutus 66g.

torstai 21. toukokuuta 2015

Farkut 152cm

Hautajaisiin ja kesän juhliin on tarvetta paremmille housuille. Kangastukun stretch-farkkukangas oli tähän oiva valinta venyvyytensä puolesta.
 
 
 Housujen kaava Ooby dooby, Ottobre 4/12 ja koko 152cm

 
Taskut muokkasin kaavasta poikkeavaksi ja ompelin erivärillä erottamsisen vuoksi.
 

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kultainen Ninjago-asu 152cm

Viimeinkin sai pikkumies kultaisen Ninjago-asunsa!
 
 
Housujen kaava Ooby dooby, Ottobre 4/12. Taskuja ei ole. Huppari Skyline Ottobre 4/13. Molemmat kokoa 152cm.

 
Hieman jouduin säätämään kankaan kanssa, kun ei riittänyt. Kultaisen kankaan pikkimeis valitsi itse Poppanavakasta.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Saniais-sukka 43

19. pari sukkia valmiina!
 
Ohjeena Ullaneuleen Saniainen muokattuna kokoon 43.
 
 
Puikot nro 3 ja lankana Regia stretch color.

 
Painoa 71g.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Jääpuikko-sukat 43

Jos joskus sukat voivat olla epäonniset, niin nämä Jääpuikko-sukat ovat!
 
 
Töissä reppuun oli valunut mehu ennenkuin huomasin tuhon! Niinpä lanka ja toinen valmis sukka olivat mehussa!

 
Pienoinen väri-ero!

 
Allakka ja muutkin menivät mehuun, ei siis auttanut muu kuin pestä sukat heti!

 
Neulottu nro 3 puikoilla. Lankana Novitan 7-veljestä ja Novita Spix- erikoislankaa (valkoinen ja vihreä)

 
Koko 43.

 
Langan kulutus 102g + roskiin mennyt 15g.