perjantai 31. heinäkuuta 2015

Palmikkovillapaita

Ostin jo keväällä itselleni Johanna Alvestadin Kalastajan vaimo-blogin Suosikkineuleita ja suloista arkea- kirjan joka löytyy mm. täältä. Aloitin neulomaan jo toista neuletta todeten, etten varmaankaan sitä tule käyttämään ja lankakin oli väärä. Joten vaihdoin työn. Harmaa palmikkoneule oli toinen vaihtoehto ja sitä muokaten tein tämän!
 
 
Lankana Leenan kautta minulle päätynyt 100% villalanka. Pyöröpuikot nro 4.

 
Ohjetta muokkasin niin, että jätin poolokauluksen pois ja tein pitkät hihat. Lisäksi tein etu- ja takakappaleen yhtenäiseksi tehden väliin vain hihansuulle aukon.

 
Joten toisessa kyljessä ei ole ollenkaan saumaa.

 
Ja totesin taas, että itseään on kamalan vaikea kuvata!
Onneksi neule sentään on mieleinen.

 
Lankaa kului 422g.
 
Heinäkuun saldo langankulutuksella on täten 995g.
 
Alkuvuodesta lankaa saatu/ostettu +1212g ja kulutettu yht. -8627g eli kokonaisuudessaan ollaan -7415g kulutuksessa.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Pellavaliina ja -tiskirätti

 
Pellavainen tiskirätti matkasi Savoon äidille lomalla. Neulottu 2½ puikoilla kaksinkerroin. Painoa 16g.
 

Matkaneuleena oli myös pellavainen liina.


 
Lanka 2 ja 3 kerroin, välillä tummempaa mukana (näkyy paremmin alakuvassa). Puikot 5. Kokoa 38x74cm ilman hapsuja, hapsujen kanssa pituus 105cm.

 
Lankaa kului 79g.


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Neulegraffitti

Lomalla olen virkannut. En tykkää virkkaamisesta, enkä koe olevani siinä mitenkään hyvä. Mutta jotain valmistakin sain aikaiseksi!
 
 
Kolme eri kokoista isoäidin neliötä äitini virkkuukoukulla nro 4½ ja pieniä ympyröitä koon 3 koukulla. Harsin ne yhteen ja aamulla laitoin paikoilleen.

 
Kotitalon edessä oleva vaahtera muutti äkkiä ulkonäköään!
 
Ehkä ensikesänä sitten se isompi, mitä suunnittelin jo tälle kesää....
 
Lankaa kului kaikkiaan 76g.

Lomalla osa 3


 
Minä lähden Pohjois-Karjalaan ja poimin mansikat mökkipihasta.



Kaukana ei missään, missä radioa ja kännykkä eivät kuulu!



 
Onneksi ei itselleni käynyt näin!


 

 
Virpi haastoi neulegraffitit laittamaan itselle tärkeisiin paikkoihin, tässä omani: mökki
 
 
 Ja lapsuudeni kotipaikka
 


tiistai 28. heinäkuuta 2015

Lomalla osa 2

Joskus on ihanaa, että ystäviä on yli 35 vuoden takaa!
 
 
Joskus on ihanaa, että karvaiset kaverit kerjäävät neuletta (Lapinkoira Tahvo)!

 
Joskus on ihanaa, että on väärässä (ei ne kissat vain ole lankakerien perään)!

 
Ja ihanaa on se, että lapsuudenystäväni mahassa kasvaa uutta elämää!


 



lauantai 25. heinäkuuta 2015

Siilikassi

Lupauduin pikaisella aikataululla "pelastavaksi enkeliksi" tekemään kassin. Kaavana jälleen Hipun Bägi ja tarvikkeet omista jemmoista.
 
 
Toiveena oli kännykkäpaikka, autonavaintasku ja väreinä viininpunainen, fuksia, lila jota voisi tehostaa mintunvihreällä, limellä, neonvihreällä tai tuskoosilla. Lehtikuviota toivottiin. Kassissa ei saanut olla tummanvihreää, armeijanvihreää, keltaista eikä oranssia.

 
Tuli sitten siilityttö. Nauhassa lehtikuviota, ostettu Karnaluksesta Tallinnasta. Vetoketju Sastan tehtaanmyymälästä Nurmeksesta. Avainlenkki kierrätetty. Siiliaplikaatio toimii taskuna ulkopuolella, sisäpuolella oma tasku myös.

 
Toivottavasti tämä miellyttää yhdessä edellisen postauksen meikkipussin kanssa.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

torstai 23. heinäkuuta 2015

Arkkusaattosukat

Rakas taata nukkui pois 91-vuotiaana ja hänelle arkkuun saattosukiksi neuloin lämmikkeet.
 
 
Lanka Virolaista villalankaa, 14 silmukkaa/puikko. Puikot nro 3. Virkkasin pienet sydämmet ylälaitaan pellavalangasta.

 
Nyt ei taatan jalkoja palele!
 
Sukkien paino 54g.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Painoppusseja

Tein Pekalle pyynnöstä pari painopussia: tänne mahtuu 1½L vesipullo.
 

Kankaana aikaisempaa kamerapussia eli farkkua.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Suomen metsästysmuseo

Riihimäellä on  metsästysmuseo. Ensimmäistä kertaa tuli sielläkin käytyä jahdin lumo-näyttelyssä.
 
 








 
Voimassa olevalla metsästyskortilla ilmainen sisäänpääsy!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Maastokuvioinen vauvalahja 86cm

Vauvalahjaksi haluttiin tehtävän maastokuvioinen asu. Ensin ongelmia tuotti kangas, mutta aivan ihanasta Eijan Kangas ja leikkuu nettikaupasta sain niin upeaa palvelua että en meinannut aluksi uskoakkaan!
 
 
Hattu isälle ja äidille Baggylook pipon kaavalla Ottobre 4/12 kokoina 52 ja 56cm.
Vauvanhatut kokoa 34 ja 40cm. Kaava omaasta päästä.
Paita kokoa 86cm ja kaava Papana renglanhihainen t-paita, Ottobre 4/10.
Housut kokoa 86cm ja kaavana Hupsis trikoohousut Ottobre 1/09.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kaksi huivia

Jälleen kerran ohuista villalangoista pari huivia. Molemissa puikot nro 5.
 
 
Ensimmäinen ruskehtava kokoa 145 x 61cm. Painoa 45g.


Toinen kokoa 150 x 61cm. Painoa 50g.
 

 
Yhteensä siis painoa 95g.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kameratarvikekassi

Pekka otti yhteyttä jo aikaisemmin ennen lomaani tahtoen kameravehkeille laukun. Lupasin sen tehdä ja niin Savossa hän toi kankaan ja minähän ompelin!
 
 
Eurokankaan farkkukangas taipui alaosasta taskuiksi 15cm välein ja osa 10cm.

 
Helma kääntyy suojaksi ja kantoripakin löytyy.

 
Haasteellinen ommeltava, katkoin äitin koneesta 7 neulaa!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Serkulle tiskirättejä

Serkku sai sukukokouksessa viikko sitten lisää tiskirättejä. Toivottavasti tyttärensä ei näitä vie nukenleikkeihin =)
 

Ensimmäiset puuvillalankaa, 2½ puikot. Langat kaksinkerroin. Painoa yht. 57g.



Tiukempiin tahroihin pellavaa. Punainen yksinkerroin, kirjava kaksinkerroin. Puikot 2½. Lankaa kului yht. 40g.
 
 
Yhteensä lankaa kului siis 97g.