lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannussiivous 2016

Ystäväni Johanna kysyi toukokuun lopulla miten olisi pieni siivous. Ainoa sopiva yhteinen ajankohta oli juhannus, joten kolme päivää paikkoja kuuranneena juhannus oli hyvin hikinen! Mikä oli lähtötilanne?
 
 Eteinen
 
 
Matonkuteet ja langat


Ompeluhuone

 
Ikkunaa vastapäätä oleva seinä

 
Ulkoseinä

 
Ikkunaseinä


 
Pannuhuoneen puoli

 
Tyhjennettiin!

 
Pannuhuoneseinä

 
Ulkoseinän ikävä yllätys!

 
Eteiseen

 
Eteinen

 
Viimeinkin lauantaina saimme todeta, että hyllyjä emme saa, joten tähän kuntoon sen omistajalle jätämme. Tein pyynnöstä ovikyltit että tietää mitä missäkin on.

 
Matonkuteet banaanilaatikoissa ja neulelangat hyllyllä. Kaikissa nimetty mitä on. Kangaspuihin emme koskeneetkaan.


Eteiseen kaappi, minne voi kerätä tyhjiä kahvipusseja lisää. Myös ovikyltin ompelimoon tein.

 
 
Ompeluhuone

 
Ikkunaa vastapäätä seinälle laitoimme kaikki kankaat hyllyihin. Pannuhuonetta vasten seinälle on tulossa hyllyt ompelukoneen ja saumurin yläpuolelle ja ompelupöydän jatkoksi on tulossa hyllyä.

 
Kaavalaatikosto siirtyi ulkoseinälle (ennen pannuhuoneen puolella). Kangaspuut siirtyivät hieman keskemmälle.

 
Ikkunaseinällä edelleen kankaidenleikkauspöytä, täynnä tavaraa, koska hyllyt puuttuvat!



 
Hullun homma, kahdelle ihmiselle! Usko meinasi loppua useita kertoja Johannalta ja minulta, mutta omistajalle jätimme myös hieman miettimistä...  Pienet koiravauvatkin saivat hellyttä!

 
Pistimme aika kasan kankaita, kuteita, lankoja pois. Valitettavasti itsellekkin eksyi...

 
Puuvillaa ja bambua 775g ja villalankoja 1000g. Näistä kaikki villalangat menevät hyväntekeväisyyteen sukkina.
 
Sentään jotain miinusta lankalaihikseenkin: neulottu ja virkattu ovikyltti neulottu nro 3 puikoilla ja 3½ koukulla yht. 251g.
 
Hyvää Juhannusta!

Ja itselleni vielä muistiin että vikattujen kukkien ohje oli Lankahelvetin blogista .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti